m

m

Sivut

4/20/2018

Mulla on hyvä näin


Hellou! Ehkä olis aika herätellä tämä blogi taas uudestaan henkiin! Minun elämässä on tapahtunut tässä hiljaisuuden aikana niin paljon, nyt tuntuu että olis hyvä hetki palailla takasin. Ajattelinkin aloittaa tämän paluun kertomalla hieman mitä mulle kuuluu ja mitä kaikkea on tapahtunut.

Isoin muutos oli tottakai ero ja muutto omaan asuntoon pari kuukautta sitten, kaiken tämän jälkeen voin sanoa vihdoin sanoa olevani niin helpottunut ja onnellinen. Olen sitä mieltä että uskaltakaa lähteä ja tehdä vaikeita ratkasuja elämässä jos ei ole hyvä olla, nimittäin silloin se kyllä antaa sulle enemmän kuin ottaa. Nuina hetkinä huomaa kuinka tärkeää on että on perhe ja ystävät, jotka on valmiita auttamaan vaikka kellonympäri. Kävi tuuri että löysin muutaman päivän ajalla itselle todella mieluisan asunnon ja mitä parhaimmalta paikalta. Sain sisustettua tästä niin minun näköisen ja viimeiset huonekalutkin on hankittu jo. Eihän sisustus tietenkään ikinä voi olla valmis, mutta nyt tällähetkellä olen tyytyväinen. Elämä on antanut mulle nyt niin paljon tässä kahden kuukauden aikana, viimeisimpänä valmistuin koulusta ja sain pienen lomankin viettää! Olin jo valmistautunut että lähden kesäksi Tornioon jälleen kesäksi töihin, mutta sain todella hyviä uutisia ja pääsinkin stora ensolle töihin tänne Ouluun. Mulla on niin hyvä fiilis tulevasta kesästä, on niin paljon suunnitelmia ja ennen kaikkea saan viettää sen täällä Oulussa minun ystävien kanssa! Tänä kesänä taitaa festarit sijoittua tänne Ouluun päin, nimittäin täällä on kahdet festarit hyvillä artisteilla, joten niistä taitaa valikoitua ainakin toinen minun kesän suunnitelmiin. Oulu on vaan niin kaunis ja kiva kaupunki kesällä, viime kesänä en valitettavasti täällä pystyny viettään kun viikonloppuja (hieman oli ehkä aina palata Tornioon viikonlopun jälkeen), elikkäs tästä lähtee ensimäinen kokonainen kesä Oulussa!

Huomenna juhlitaankin minun valmistujaisia perheen ja ihanien ystävien parissa. Maanantaina alkaa arki uuden työnparissa! Ensviikonlopulla nostetaanki kytkintä ja suunnataan Leville viettämään vappua, minusta Levi on ehdottamasti parhaimmillaan vappuna ja uusvuosikin jää ihan heittämällä kakkoseks, tunnelma siellä on niin mahtava!

gajrsknlkgdfkag_Fotor

Tähän loppuun on hyvä jättää tämä teksti, jonka toivon kaikkien muistavan semmosilla hetkillä kun elämässä tapahtuu vaikeita asioita;

- Don't close the book when bad things happen in your life, just turn the page and begin a new chapter-

2/19/2018

Thaimaata tutkimassa - Krabi, Ao nang

Thaimaan reissumme alkoi yhdellä yöllä Bangkokissa, jonne lennettiin finnairin suoralennolla Helsingistä. Oulu- Helsinki välin bussilla matkustamisen ja kymmenen tunnin lennon jälkeen, oli aika sanoinkuvailematon fiilis kun nousi koneesta sinne lämpöön. Ehdittiin ensimäisenä päivänä käydä vain syömässä ja mennä ajoissa nukkumaan seuraavan päivän lentoa varten. Lennettiin siis Krabille, josta suunnattiin Ao nangiin. Se osottautuikin nappi valinnaksi, sillä sieltä pääsi tekemään erilaisia päivä retkiä monilla eri saarilla ja tekemistä oli paljon. Olimme reissussa yhteensä kaksi viikkoa, josta vietimme yli puolet Krabilla ja loput neljä yötä Bangkokissa. Olisin kyllä viihtynyt vielä pidempäänkin, Bangkokistakin jäi niin paljon näkemättä. Kirjoitan erillisen postauksen myös Bangkokista sekä puhelimella räpsityistä kuvista myöhemmin.

Suosittelisin ehdottomasti Krabia lomakohteena, jos haluaa aktiivisen loman eikä vain köllötellä hotellin altaalla. Me satsasimme lomalla lentoihin ja aktiviteetteihin. Majoituimme, söimme ja matkustimme muuten melko edullisesti. Krabi oli kyllä oikea paratiisi, ihanaa valkoista hiekkaa ja kirkkaita vesiä, niissä kelpasi uida! Ilmat suosivat meitä täydellisesti, yhtä vesikuuroa lukuunottamatta. Paahtavan kuumaa, joten suosittelen mahdollisimman kevyitä vaatteita ja suojaamaan itseä auringolta esimerkiksi hatuilla tai kaftaaneilla jos olette suuntaamassa Thaimaahan. Nimittäin ainakin me paloimme aurinkorasvalla länträämisestä huolimatta aluksi (onneksi huomattiin tämä heti ensimäisen päivän jälkeen). Eikä missään nimessä kannata jumittua pelkästään Ao nangiin, vaan tehdä useita päiväretkiä. Sillä vaikka Ao nangin ranta näytti aluksi ihanalta ja täydelliseltä, mutta saaret olivat tätä vielä satakertaa upeampia.


thaimaa21
thaimaa17
thaimaa18


HINTATASO

Ao nang oli täynnä turisteja, joten hintataso oli Bangkokia kalliimpi. Siellä kannattaakin tinkiä hinnoista, osa puotti puoletkin hinnasta pienellä tinginnällä. Noin 38bahtia on yksi euro. Esimerkiksi päivä reissu phi phi-saarelle maksoi aluksi 2800 bahtia yhdeltä, me saimme sen lopulta kierrettyämme monia eri turistiopas paikkoja läpi kierrettyä halvimmillaan 2200 bahtia yhteensä meiltä molemmilta. Tämä oli kallein aktiviteetti mitä teimme. Kävimme myös päivä reissulla saarella ja rannalla, jotka olivat noin 200bahtia per pää. Kannattaa myöskin huomioda, että saarille pääsystä saatetaan periä lisäksi 400bahtia luonnonsuojelu maksua, mutta se ilmoitetaan kyllä matkan oston yhteydessä. Reissujen lisäksi ostettiin vain ihan pari pientä esinettä/vaatetta, sillä Krabin kaupungissa järjestettäviltä yömarkkinoilta ja Bangkokista samoja tuotteita löytyi paljon edullisemmin. Halusin keskittää shoppailuni mieluummin Bangkokin suuriin ostoskeskuksiin ja se kannatti.


thaimaa11
thaimaa13


RUOKA

Ruoka ja juoma oli tosi edullista Suomeen verrattuna. Noin 300-500 bahtia meillä yleensä maksoi ruokailu, johon kuului; molemmille alkupala, riisiä/nuudelia ja kastikeet ja kaljat/limukat. Ensimmäisellä kerralla emme hoksanneet että riisi/nuudeli piti tilata erikseen, joten eteemme tuotiin pelkät kastikkeet, hups. Kävelimme usein syömään hieman kauemmas rannasta, josta löysimme edullisempia ja samantasoisia ruokia kuin lähempää. Myöskin katuruokaa tuli testattua muutamaan kertaan, se oli edullisempaa ravintoloihin verrattuna ja todella hyvää. Suosittelen kumminkin desinfioimaan käsiä aina ennen ruokailua ja katsoa kumminkin hieman missä paikassa ruokailee. Osassa ravintoissa wc:t olivat järkyttäviä, joten suosittelen asennoitumaan valmiiksi siihen että mitä tahansa voi tulla eteen, kun astut vessaan! Ao nang beachin kadulla ruokapaikkoja oli myös moneen lähtöön, siellä löytyi myös kalliimpia ravintoloita. Maistoimme myös Pizzaa kahdessa paikassa ja se oli ehkä hirveintä pizzaa mitä olin koskaan maistanut. Mielestäni siis parasta täällä oli ehdottomasti kunnon Thaimaalainen ruoka! Ehottomati maininnan arvoisilla yömarkkinoillla oli todella paljon toinen toistaan erikoisempia ruokia ja naposteltavia (halvempia myöskin kun muualla), joten sinne kannattaa ehdottamasti suunnata maisteleen tyhjin vatsoin. Jos yömarkkinat kiinnostavat sinne pystyy helposti varaamaan kyydin edullisesti turistiopas paikoista ja taxi hakee sitten ihan hotellin pihasta, vie paikan päälle ja noutaa sovittuun aikaan, helppoa! 


thaimaa19
thaimaa20


MAJOITUS

Lentokentältä oli helppo päästä majoitukseen perille, kun seurasi vain kentällä olevia taksi kylttejä. Siellä sai kimppakuljetuksen edullisesti samaan suuntaan menevien kanssa. Meillä oli ensimäiset kolme yötä buukattu hieman kehnommasta majatalosta. Nukkumassa ja suihkussa vain kävimme siellä oikeastaan, joten se meni paremman puutteessa.  Seuraavat neljä yötä vietimme viihtyisässä huoneisto hotellissa (Ao nang village resort), siellä oli tosi kiva uima-allas ja nätti parveke. Hinta oli myös edullinen, joten tämä oli hinta-laatu suhteelta todella hyvä valinta. Siellä tuli välillä oleskeltua myös ihan vain altailla. Kummatkin majapaikoistamme sijatisi kadulla jossa oli todella paljon ravintoloita, katuruokaa, turistiopas paikkoja ja paljon kauppoja. Se sijaitsi myös ihan Ao nang beachin lähellä, joten pääsimme muutaman minuutin kävelymatkalla aina rannalle. Sijainti oli siis loistava, ei tarvinnut käyttää takseja tai muita kyytejä lähes ollenkaan. Kauempana oli selvästi hienompia ja näyttävämpiä hotelleja, jotka ovat luultavasti myös hinnaltaan kalliimpia. Vaikka majoituksemme sijaitsikin todella vilkkaan kadun varrella, ei ääniä kuulunut hotelliimme ollenkaan.


thaimaa7
thaimaa12
thaimaa8


RANNAT JA SAARET

Päivä retkille pääsi helposti, joka nurkalla oli turistiopas paikkoja, jotka kauppasivat matkoja. Ensimäisenä kävimme päiväseltään Railey beachilla, se oli upea ranta täydellisillä maisemilla! Tämä sopi täydellisesti rannalla loikoiluun ja auringon ottamiseen. Ehdoton lemppari meidän molempien mielestä oli Koh Tub saari, siellä oli todella kirkasta vettä ja ihana vaalea hiekka. Uiminen täällä oli ehdottomasti parasta! Tähän liittyi kolme eri pientä saarta, aamulla ei ollut tietoakaan että toiselle saarelle pääsisi, mutta päivää myöten vesi laski ja pääsi kävelemään saarelta toiselle! Ylläolevat kuvat ovat tältä kyseiseltä saarelta. Näihin molempiin edelle mainittuihin pääsi kuvissa näkyvillä pitkähäntäveneillä.

Yhtenä päivänä otimme päivä reissun phi phi saarille, tähän kuului phi phi:n eri saarten kiertäminen. Niiden lisäksi snorklaus, uiminen laguunissa ja buffet lounas. Matka tehtiin speedboatilla, perille oli reilu puolen tunnin matka. Pelkäsin veneessä olemista, kun ei maata näkynyt missään ja ilma ei ollut mitenkään kovin tyyni. Takaisin tullessa tuuli oli yltynyt, veneen moottorikin yhtäkkiä sammui keskelle merta ja keikuimme siellä kovissa aalloissa. Nautinnollista se ei siis ollu, toivoin vain kokoajan että pääsemme vielä joskus perille. Uudestaan en lähtisi tälle retkelle, mutta ihan hauska kokemus se silti oli osittain. Lempparini oli ehdottamasti monkey beach, missä näimme apinoita! Kävimme myös uimassa laguunissa, oli mahtavaa hyppiä veneestä uimaan. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni snorklaamaan, se oli minusta kivaa. Poikaystäväni oli ollut snorklaamassa aikaisemmin Egyptissä todella hienossa paikassa ja tämä väritön merenpohja ei ollut yhtään mitään siihen verrattuna. Buffet lounas oli todellla pettymys, ruokaa joutuin väkisin syödä kovassa nälässä hieman. Edes vettä emme uskaltaneet juoda, sillä lasitkin olivat niin likaiset. Se oli selvästikkin tehty halvalla turisteja varten. Myös harmitti, koska emme päässeet kunnolla phi phi:lle tutkimaan. Meidän aina jätettiin max. puoleksi tunniksi yhteen paikkaan ja sitten takaisin veneeseen ja seuraavalle saarelle. Siinä ei siis kerennyt kun kuvia napata ja istua ja odottaa lähtöä. Emme käyneet suurimmalla phi phi:n saarella ollenkaan, muutakun jossain sivulla syömässä tämän mahtavan buffet lounaan. Sen näkemättä jääminen harmitti, ehkä vielä jonain päivänä!


thaimaa22

~ Travel is the only thing you buy that makes your richer ~

1/27/2018

Minun matkani - Kreikka, Rodos

Ensimäinen kerta lämpimässä maassa tulee tässä, elikkäs Kreikka! Olimme reissussa koko perheeni kanssa (äiti, isi, sisko, veli ja hänen puoliso). Olimme kaikki siskoani lukuunottamatta ensimäistä kertaa lähdössä rantalomalle. Viikon reissun Rodoksella majoituimme Kolymbia nimisessä kaupungissa. Tämä loma oli kyllä kaikinpuolin rentouttava ja mukava! Oli ihana että pystyi vain rennosti oleskelemaan ilman suurempia suunnitelmia, oikeastaan keksimme aina vasta aamusta tekemistä päivälle. Ilmat suosi meitä, joka päivä oli paahtava helle. Vain yhtenä päivänä satoi välillä, mutta sopivasti olimme valinneet sen päivän kaupoissa kiertelyyn, joten pystyi hyvällä omallatunnolla shoppailemaan.

IMG_5913
B5D8D8C9-1C21-47E3-A082-0BE630C1E1B6
rodos3 EDCC5281-EA4C-4007-AF04-9B6ACED62ECD 096A0BB4-40FC-4DA5-A31F-8F63CEF098C2

Hotellimme oli life aegean park by atlantica, joka oli täydellisin hotelli mitä olin ikinä nähnyt (mikäpä muukaan, sillä olihan tämä oli ensimäinen hotellini ulkomailla).  Hotellialue oli mahdottoman suuri, siellä oli kaikki mitä voisi toivoa. Illalla siellä järjestettiin upeita laulu-ja tanssiesityksiä. Meillä oli all inclusive, se oli ehdottomasti tärkeä Kolymbiassa ollessa, sillä lähellä hotelli oli melko kaukana kaikesta! Hotellilla oli monia erilaisia uima-altaita ja oma vesipuistokin. Pystyi myös pelaamaan erilaisia pelejä, aamuisin siellä pidettiin myös ainakin joogaa ja vesijumppaa. Me viihdyttiin paremmin kuin hyvin, joten aikaa tuli vietettyä ihan hotellilla oleskellenkin! Hotellia en välttämättä suosittelisi kaveriporukalle pitkien etäisyyksien takia, mutta perheille täydellinen. Olisin voinut viettää koko viikon vaikkapa pelkästään hotellilla. Mainittava on myös todella hyvät ruuat, ruokailu aikojen välillä oli myös aina pientä purtavaa tarjolla. Nälkä ei siis kerennyt päästä yllättämään.

Yhtenä päivänä kiipesimme vuorelle, jonne reitti lähti myös hotelliltamme. Meidän hotellialue näkyy ylimmässä kuvassa kokonaan. Hotellin lähellä sijaitsi Kolymbian ranta, kävimme siellä pariin kertaan uimassa ja kävelyllä. Kävimme myös Zambika beachilla, jonne oli noin 20-30km matkaa. Se oli hieman pettymys, silloin tuuli niin että hiekka pöllysi kasvoille. Auringonotosta ei siis tullut oikein mitään. Olisi ehkä pitänyt valita parempi päivä, mutta muualla tuuli ei tuntunut läheskään yhtä voimakkaalta. Kävimme myös kolymbian keskustassa kiertelemässä kävelyllä, se oli pieni ja siellä ei ollut kauheasti mitään muuta kun katukauppoja ja pari ravintolaa.

IMG_5907
rodos4rodos6
48BDBAE3-FD4A-4DD5-A109-274C174DCD5A

Vuokrattiin myös auto parina päivänä, jolloin lähdettiin sitten kauemmas. Parina päivänä kävimme Rodoksen keskustassa autolla shoppailemassa (noin. 35km matkaa). Siitä minä pidin, kaupunki oli viihtyisä ja kauppoja löytyi ainakin minun makuuni hyvin. Yhtenä iltana kävimme myös Rodoksen kaupungin yöelämässä, mutta se ei minulla oikein napannut. Ehkä tässäkin asiassa olisi eri, jos olisi kavereiden kanssa liikenteessä. Rodoksessa oli mahtavaa, kun pystyi käymään viikon aikana lähes päästä päähän koko saaren. Kerkesi tutustua moneen paikkaan, sillä se on vain alle 80km pitkä ja noin 35km leveä. Meidän hotelli sijaitsi aikalailla keskellä Lindosta ja Rodoksen keskustaa.

Yksi mainittava kokemus oli myös, kun kävimme paikassa nimeltä 7springs. Kävelimme semmoisen pitkän, kapean ja pimeän luolan sisällä, jossa oli vettä noin 20cm. Se oli jännittävää ja siistiä! Käytiin myös riippuliitämässä ihan meidän hotellin lähistöllä, oli mahtava nähdä Rodosta niin korkealta. Rodoksen vanhassa kaupungissa kävimme myös kävelemässä, se kannattaa kyllä myös käydä katsomassa, jos on suuntaamassa Rodokselle.


IMG_5912
rodos7

Ylläolevassa kuvassa näkyy Lindoksen kaupunki, se oli niin kaunis! Tämä paikka on tuttu sen valkoisista taloista. Pieniä sokkeloisia kujia vain kiersi tuolla kaupungissa, oli hauskaa kun ihmiset ajelivat siellä niitä pieniä kujia pitkin skoottereilla. Siellä asui ihmisiä ja talot olivat kaikki ihan vieri vieressä ja naapurissa saattoi olla ruokakauppa tai katukauppa. Lapset leikkivät siellä vain kujilla tai omalla sisäpihalla. Joihinkin asuntoihin näkyi sisäpihalle. Heillä ei ollut kattoa muuten, mutta saattoi olla esimerkiksi syvennys sängylle, jonka päällä oli katto! Mitään ihmeempää ostamista ei tuolta löytynyt, mutta ehdottamasti näkemisen arvoinen, joten tätä kannattaa mennä ihastelemaan. Siellä oli myös melko paljon ravintoloita, mutta niitä emme kokeilleet. Jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut käydä kokeilemassa jotain ruokapaikkaa hotellin ulkopuolelta, sillä söimme muistaakseni joka päivä hotellilla. On matkustaminen vain niin ihanaa ja avartavaa!


Huomenna minä hyppään poikaystäväni kanssa koneeseen kohti Thaimaata!
Ihanaa viikonloppua kaikille 

1/21/2018

Tavoitteena liian täydellisyys

Uskon/toivon etten ole ainoa joka kamppailee välillä tälläisten ajatuksien kanssa. Välillä tuntuu ahdistavalta, kun tuntuu ettei mikään näytä hyvältä/sovi. Oli kysymys sitten sisustuksesta, ulkonäöstä tai mistä vaan. Minulla tämä esiintyy minulla kodin sisustuksen kanssa, yritän jatkuvasti muuttaa tavaroiden paikkoja, kyllästyn nopeasti ja kaipaan vaihtelua. Välillä taas tuntuu ettei mikään näytä missään hyvältä, miksi? Pari viikkoa sitten saatoin löytää omasta mielestäni täydellisen ratkaisun jonkun tietyn hyllyn koristeille, mutta yhtäkkiä se kyllätyttää. Minulla on jatkuvasti mielessäni uusia ideoita sisustukseen, välillä tuntuu ettei ikinä koti ole täysin "valmis". Mielessä on jatkuvasti ajatuksia, millaiselta meidän kodin tahtoisin näyttävän. Poikaystäväni on antanut minulle melko vapaat kädet, koska häntä ei niinkään sisustus kiinnosta (kunhan pleikkari löytyy olohuoneesta).

kotiiii

Ehkä pyrin liian täydellisyyteen, siis omaan silmääni täydellisyyteen. En tiedä mistä tarve kokoajan suorittaa jotain uutta tulee. Ehkä en ole löytänyt vielä täysin omaa tyyliäni tai toivoisin hieman erilaista twistiä entiseen. Kylpyhuoneessa on alusta asti vallinnut selkeä värimaailma, seinä on täydellisen harmahtavan sävyinen, johon on ollut helppo yhdistää ja olenkin päällisin puolin siihen todella tyytyväinen. Säilytys ratkaisuja pitää silti uusia kylpyhuoneessa. Huonekaluihimme olen täysin myös tyytyväinen, ehkä yhden hyllyn haluaisin tänne hommata. Kyse on siis koristeesineistä/ pienistä sisustuselementeistä, haluisin ehkä kerätä jotakin tiettyä väriä yksityiskohdiksi. Ehkä en osaa tarpeeksi luopua entisestä, saadakseni tilalle jotain uutta? Olen ennen ollut myöskin jonkinlainen hamstraaja, vanhasta luopuminen on tuottanut vaikeuksia. Nykyään olen käynyt kaappeja läpi tietyin väliajoin ja heittänyt paljon turhaa pois. Tässä asiassa olen jopa hieman ylpeä itsestäni, olen välillä melko ronskillakin kädellä heittänyt tavaraa pois.  Ehkä minussa silti asuu pieni "en raski tästä luopua vielä" tyyppi. Yritän myöskin kokoajan käyttää vanhoja purkkeja ja puteleita loppuun, koska kylpyhuoneessa on muutenkin todella vähän säilytystilaa, ihanne tilanne olisi että tilalle jäisi vain ja ainostaan tärkeät tuotteet. Tämä tuntuu todelliselta ikuisuus projektilta. Haluaisin että kaapit olisivat myös sisältä täysin järjestyksessä (mutta en tiedä onko se edes mahdollista näin naispuolisena henkilönä). 

koti22

Reissumme jälkeen ajattelin ottaa asiaksi kunnolla käydä kaappi kerrallaan läpi taas tavarat. Ehkä myydä hieman vanhaa pois ja hankkia jotain pientä uutta tilalle. Taidan myös laittaa kirpputoripöydän taas, koska olen sitä kautta saanut hyvin myytyä vanhoja vaatteitani ja tavaroitani. Uskon että vain pienillä muutoksilla ja vanhasta luopumisella, ehkä muutamilla pienillä uusilla hankinnoilla tämä ongelma olisi ratkaistu. Uskon että tämä kaikki johtuu siitä, että pyörittelen samoja vanhoja esineitä paikasta toiseen. Todellisuudessa olen vain niin kyllästynyt niihin, että ne eivät näytä enää hyviltä missään. Ne ovat olleet minulla niin pitkään, mutta en ole vain osannut luopua. Jotkut koristeet ovat pyörineet minulla mukana, jopa huoneestani vanhempieni luota asti. Sisustustyylini on muuttunut siitä ajasta, jolloin kaiken piti olla valkoista. Aijon ottaa asiakseni siis toteuttaa tämän sisustusprojektin. Ehkä poikkoilen välillä myös hieman eri sisustustyylien välillä ja en osaa ottaa vain yhtä suuntaa? Siksi tulee tehtyä hutiostoksia, jolloin tavara ei sovikkaan muihin. Olen aikaisemmin ostanut aina, yhden tavaran/koristeen yhteen paikkaan tai jonkun tilalle, enkä tajunnut miettiä kokonaisuutta täysin. Nyt aijon siis miettiä tarkkaan millaista haluamme ja miten toteutamme asian. Vinkkejä aijon etsiä sisustus kuvista ja miettiä tarkkaan hankintoja, sekä mihin ne sopisi.

Aluksi aloitan miettimällä mistä pidän kotonamme ja mistä en. Mitä haluan muuttaa ja millaisia sävyjä/koristeita haluan. Nykyään pidän valkoisesta ja mustasta pienissä määrin. Haluisin löytää meille sopivan sävyn/värin, jota toisimme pienillä yksityiskohdilla kotiimme (täytyisi vain selvittää vielä mikä se olisi). Sydämeni on vienyt ainakin viherkasvit, ne tuovat mielestäni ihanasti viihtyvyyttä. Minulla onkin jo kaksi kasvia mielessäni. Voisin itseasiassa alkaa kirjoittamaan enemmänkin ideoistani täällä, ehkä tehdä postauksen millaisia asioita haluan toteuttaa, kun olemme löytäneet hyvän suunnan ja selkeän vision. Tämä kirjoittaminen jotenkin selkeytti ajatuksiani ja sai minut ajattelemaan asiaa laajemmin, sen sijaan että harmittelisin kun yhdellä pöydällä koristeet eivät miellytä silmääni. Voisin alkaa siis pikkuhiljaa keräämään kuvia ideoistani ja värimaailmasta. Haluan myös poikaystäväni viihtyvän, joten täytyy keskustella hänen kanssaan yhdessä väreistä yms. Minulle on tärkeää että koti on meidän molempien näköinen.  Ennen uuden hankkimista kumminkin käyn jokaisen sisustusesineemme läpi, mietin sopiiko tämä? /olenko liian kyllästynyt tähän? / minne sijoitan tämän jos tämä jää?. Toivon että tämän avulla löydämme joko sopivan paikan tai heitämme pois. Jos tämä menee suunnitelmien mukaan, lopulta toivoisin hahmottavani hyvin minne tarvitsemme uusia juttuja, sitten olisi helpompi hankkia, kun tietää paikat valmiiksi mihin tarvitsee uudistusta.  Tärkeintä on kumminkin, että kodista saa meille viihtyisän ja silmää miellyttävän. Olen myöskin sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse aina ostaa uutta, vanhasta voi saada todella mieluisan ja sievän, esimerkiksi maalaamalla tai soveltamalla eri tarkoitukseen! Pitäisi muistaa ettei voi tavoitella kaikessa täydellisyyttä, jokaiseen kotiin kuuluu jotain ylimääräistä, jolle ei lyödy täydellistä säilytys paikkaa. Ikinä ei voi eikä tarvitsekkaan olla kaikkien mieleen.