✓ Aloitin kotonani projektin, siivoa kaikki kaapit asunnostani. Minulla on ollut tapana tehdä niin tietyin väliajoin. Aloitan aina yhdestä huoneesta ja etenen huone kerrallaan. Lähes poikkeuksetta kannan parikin pussillista turhaa tavaraa roskiin, näin toimimalla olen saanut pidettyä hyvin kurissa turhien juttujen kerääntymisen kaapin perälle. Sain vaatekaapistani kolme isoa kassillista vaatteita kirpputorille vietäväksi! Mikä olisikaan piristävämpää kuin avata kaappeja asunnossa, jossa jokaisessa kaikki asiat ovat järjestyksessä?
✓ Juon sitruunavettä joka aamu! Äidiltäni ja siskoltani sain tämän päähäni kesällä, kun ne minulle puhuivat tästä. Aamulla ensimmäisenä puristan puolikkaan sitruunan veden sekaan, juon sen tyhjään vatsaan. Joskus kiireen keskellä otan sitruunavettä mukaan pulloon ja juon koulupäiväni aikana. Tällä tavalla on monta hyvää terveysvaikutusta; auttaa ruuansulatusta, puhdistaa kehoa, parantaa vastustuskykyä, puhdistaa ihoa, parantaa mielialaa ja monia muita hyviä vaikutuksia. Aiheesta löytyy paljon kirjoituksia netistä, jos kiinnostaa!

✓ Teen välillä asioita mistä minulla tulee lapsuus mieleen! Saatan lähteä kaupasta hakemaan saunalimukan erikseen ja lämmittää itselle saunan. Kuten pienenä sai aina välillä illan saunaa varten ostaa kaupasta limpparitölkin. Joskus käydään poikaystävän kanssa hakemassa irtokarkkeja ja katsotaan elokuvaa. Mulla tulee siitäkin jotenkin nostalginen fiilis, kun pääsee erikseen kauppaan valitsemaan irtokarkkeja. Harmi vaan että enää ei tule haettua elokuvia makuunista, pienenä käytiin aina pari kertaa kuussa lainaamassa elokuvat ja voi sitä tunnetta kun pääsi irtokarkkihyllylle valitsemaan leffakarkit. Tämmöiset asiat on mulle niitä arjen pieniä iloja.
✓ Syön syksyllä-talvella aina d-vitamiinia, kun sitä ei auringonvalosta saa silloin. Nyt hain myös lisäksi itselleni magnesium + B6- vitamiinia. Luin siitä, että se auttaa vähentämään väsymystä ja edistää lihasten-ja hermoston normaalia toimintaa. Olen syksyisin ja talvisin ollut yleensä tosi väsynyt. Minusta tuntuu, että näiden tässä kirjoituksessa mainittujen asioiden ansioista, olen ollut paljon pirteämpi tänä syksynä ja mieli on pysynyt virkeämpänä! Olen yllättynyt miten koulussakaan en ole ollut yhtään väsynyt ja aamulla on jaksanut nousta tosi virkeänä uuteen päivään. Toki poikkeuksia on välillä, jos ei saa nukuttua kunnolla niin se vaikuttaa todella paljon minuun.

✓ Urheilen nykyään säännöllisesti, käyn kolmesti viikossa crossfitissa, olen määrittänyt itselle rajaksi sen että vähintään kolmesti! Innostus ei ole kyllä lopahtanut yhtään, jotenkin tuntuu että olen vihdoin löytänyt harrastuksen mihin on aina mukava mennä. Joskus tietenkin voi tuntua väsyttävältä lähteä, mutta kun ei anna itselle periksi, niin kroppa ja mieli kyllä kiittää joka kerta päätöksestä lähteä. Sen lisäksi saa hyvin hyötyliikuntaa, kun en omista autoa tai bussikorttia, joten pyöräilen paljon; kouluun, kauppaan, kaupungille ja crossfitsalille. Lisäksi käyn koirien kanssa kävelyllä ja välillä myös juoksemassa.
✓ Olen melko järjestelmällinen ja suunnittelen paljon asioita; kirjoitan monesti ylös asioita mitä täytyy hoitaa, ja otan asiaksi joku tietty päivä tehdä kaikki asiat kerralla. Saatan kirjoittaa listan jutuista, joita päiväni aikana pitää tehdä. Yleensä saakin olla tämän ansiosta, taas monta päivää ilman stressiä mistään turhista pienistä hoitamattomista asioista, kun seuraavalle päivälle onkin tiedossa pelkästää kaupassa käyntiä ja ruuanlaittoa. Miten ihana onkin istahtaa illalla sohvalle sarjojen pariin, kun ei tarvitse miettiä mitään asiaa joka olisi pitänyt hoitaa.















