Minun matkustushistoriani ulkomailla on melkoisen lyhyt, mutta siitäkin huolimatta hieman aloitin sen hieman erikoisemmin. Heti edellisen koulutukseni alkuvaiheessa, istuin koulun penkillä kuuntelemassa esitystä vaihdosta ulkomaille. Kiinnostuin heti, mutta en olisi uskonut pääseväni. Kuitenkin aloin viedä asiaa eteenpäin. Lopulta kuulimme ystäväni kanssa, että päästäisiin Espanjaan Fuengirolaan työssäoppimaan. Muutamaa viikkoa myöhemmin, saimme kuulla, että tänä vuonna ei lähtö onnistuisikaan. Parin päivän päästä opettaja kuitenkin tuli sanomaan, että eräänlaisen järjestön kautta pääsisimme Kanadaan. En tiennyt siitä maasta paljoakaan siinä vaiheessa. Hetkeäkään aikailematta kuitenkin vastasin, että minä lähden. Siitä lähtikin sitten lukuisten papereiden täyttämiset ja pari kuukautta kestävät matkan valmistelut. Täytyi ottaa niin monia asioita huomioon, kaikki asiat niin adapterista viisumiin. Tässä vaiheessa elämää en ollut matkustanut Viroa tai Ruotsia kauemmas koskaan. Toisesta matkastani Kreikassa, teen erillisen postauksen!
Kanadaan lähdettiin ystäväni Eerikan kanssa keväällä 2016. Kaupunki missä asusteltiin viisi viikkoa oli Winnipeg.
Lentokoneessa istuessa ei vielä tiedetty, kenen luona asuisimme seuraavat viisi viikkoa, se oli pelottavaa. Matka kesti yhteensä 24h Helsingistä Winnipegiin. Edellisenä päivänä oltiin lennetty jo aluksi Helsinkiin yöksi. Välilaskuja oli muutamia ja odottelu ajat olivat pitkiä. Lensimme siis kokonaisuudessan, Helsinki-Frankfurt-Toronto-Winnipeg. Perillä päästyä mentiin liukuportaita alas Winnipegin kentällä, alhaalla seisoi ihmisiä laput kädessä, yhdessä lapussa luki minun sukunimi. Tuntui todella oudolta ja pelottavalta, että halutti vain kääntyä takaisin (onneksi en sitä kumminkaan tehnyt, koska tämä on yksi elämäni parhaimmista kokemuksista).
Meidät vietiin heti perheen luo, jossa asuttaisiin seuraavat viisi viikkoa. Meille oli järjestetty valmiiksi molemmille omat huoneet ja kylpyhuone, vastaanotto oli parempi kuin hyvä! Perheeseen kuului Cindee (äiti) ja hänen kaksi lasta. 18-vuotias tyttö Maggie asui muualla opiskelemassa ja 21-vuotias poika Michael, joka asui vielä kotona. Perhe oli todella ystävällinen ja halusi näyttää meille mahdollisimman paljon paikkoja.
Kielitaitoni oli ennen matkaa melko suppea, aluksi ymmärtäminen vei hieman aikaa. Ensimmäisen viikon aikana tapahtui jotain, yhtäkkiä ymmärsin lähes kaiken mitä minulle puhuttiin. Puhuminen itsellä tuotti hieman ongelmia, mutta kun uskalsi avata suunta ja tajusi että he ymmärtävät, niin sekin alkoi sujua paremmin. Jotenkin pelkäsi aluksi virheitä tai että minut ymmärrettäisiin väärin.
Opiskelimme Manitoda Institute of Trades and Technology koulussa parturi-kampaaja puolella. Meillä oli tosi ihana luokka, kaikki ottivat meidät heti vastaan ja kertoivat meille paljon maasta! Päällimmäisenä koulusta jäi mieleen yksi päivä, jolloin ammattikuvaaja otti meistä kuvia. Oltiin meikattu ja laitettu toistemme hiukset. Kuvat oli laitettu meille cd:lle ja saatiin ne kotiin muistoksi. Päästiin myös Kanadalaiseen lehteen. Koulussa ruoka piti itse ostaa tai ottaa evästä, siellä oli tarjolla paljon kaikkea epäterveellistä ja rasvaista. Ehkä muutamia hieman terveellisempiä vaihtoehtoja. Onneksi meillä "kotona" valmistettiin normaalia kotiruokaa!
Kanadassa tuli vierailtua monenlaisissa paikoissa; rannoilla, casinoissa, eläintarhassa, ostoskeskuksissa, todella isoissa puistoissa ja erilaisissa ravintoloissa. Maisemat olivat mahtavia, koska pelkkää maata näkyi usein silmänkantamattomiin. Kanadasta jäi erityisesti mieleen shoppailu, voi kumpa joku päivä pääsisin sinne ostoksille! Jäi myös mieleen, että kaikki oli isompaa. Ruokakaupoissa maitopurkkeja tai normaali kokoisia mehupurkkeja ei ollut vaan niiden tilalta oli isoja tonkkia. Sama päti kyllä kaikessa muussakin, ei löytynyt vaikkapa pientä karkkipussia tai suklaalevyä naposteltavaksi.
Kotiin lähtö oli todella haikeaa, niistä ihmisistä oli muodostunut minulle, kuin toinen perhe. Ollaan pidetty jälkikäteenkin yhteyttä, meille myöskin sanottiin että saadaan tulla milloin vain takaisin heidän luo. Tuo ajatus on jäänyt mieleeni ilmeisesti, sillä nään edelleen unia noin kerran parissa kuukaudessa, kuinka olen menossa takaisin Kanadaan tai olen siellä!
Käteen jäi yksi ehdottamasti parhaimmista kokemuksista ja läjäpäin ihania muistoja! Päätinkin tuolloin, että tilaisuuden auetessa lähtisin heti uudestaan. Minulle tämä kokemus oli todella iso paikka, se avarsi paljon. Tämä kokemus teki minusta ehdottomasti rohkeamman, uskallan hypätä pää edellä uusiin seikkauluihin ja kerätä uusia kokemuksia. Esimerkiksi, kun keksin yhtenä päivänä vaihtaa maisemaa ja muuttaa Ouluun (päivässä irtisanoin asuntoni, työpaikkani ja koulupaikkani), eikä täällä ei silloin asunut vielä oikein ketään kavereitani. Suosittelen siis lämpimästi kaikille lähteä katsomaan maailmaa, jos siihen on mahdollisuus!
Itseasiassa minulla on tämän vuoden alkupuolelle reissu tiedossa jo! Ensiviikolla lähdetään poikaystäväni kanssa Thaimaahan. Käydään kiertelemään siellä muutamia eri paikkoja kahden viikon aikana! Siitä lisää sitten reissun jälkeen täällä blogin puolella.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti